Vuosikertomus 2014

Strategiset tavoitteet

Olemme määritelleet itsellemme viisi keskeistä strategista tavoitetta: tarjoamme lisäarvoa tuottavia ratkaisuja asiakkaillemme, saavutamme kannattavalla kasvulla markkinajohtajuuden Suomessa ja Venäjällä, olemme verkkokaupan mahdollistaja, olemme askeleen edellä toimialan murroksessa ja olemme paras työpaikka.

Tarjoamme parhaan asiakaskokemuksen ja toimitusketjun kokonaishallinnan sekä kehitämme uusia, arvoa tuovia palveluita ja liiketoimintamalleja esimerkiksi logistiikan ulkoistukseen. Avainasioita verkkokauppiaille ovat toimitusvarmuus, nopeus ja logistiikkaan sitoutuneen pääoman vähentäminen. Kuluttajalle on tärkeää palvelun helppous, nopeus ja luotettavuus. Meillä on liiketoiminnassamme vahvat, maarajojen yli menevät synergiat.

Olemme Suomessa johtava logistiikkapalvelujen kumppani. Tarjoamme koko maan kattavan palveluverkoston ja parhaan väylän Suomesta Venäjälle. Kaksinkertaistamme liikevaihtomme Venäjällä vuoteen 2020 mennessä. Olemme kaupan toimialan tärkein logistiikkakumppani ja varmistamme logistiikkavirrat Keski-Euroopasta ja muista Pohjoismaista Suomeen ja Venäjälle. Huolehdimme myös kannattavuudesta tehostamisohjelmilla ja synergioiden hyödyntämisellä.

Verkkokaupan mahdollistajana olemme johtava verkkokaupan palveluntarjoaja Suomessa. Olemme myös kotimaisten ja kansainvälisten verkkokauppojen ensisijainen valinta. Suomessa tarjoamme kattavasti kuljetuksia, varastointia, tuotejakeluja, suoramarkkinoinnin ratkaisuja ja asiakastietojen hallintaa. Tarjoamme Venäjällä varastopalvelujen lisäksi yritys- ja kuluttajajakeluja.

Postialan rakennemurros vaatii meiltä joustavuutta ja muutosten ennakointia, jotta toimintamme on kannattavaa. Kirje- ja lehtijakelumäärät laskevat rajusti ja samaan aikaan verkkokauppa kasvaa. Kuuntelemme asiakkaitamme ja investoimme liiketoiminnan ja uusien palvelujen kehittämiseen. Olemme merkittävä toimija yhteiskunnassa tarjoamalla monikanavaiset postipalvelut Suomessa.

Olemme paras ja vastuullisin työnantaja. Postitoiminnan murros tuo muutoksia osaamistarpeisiimme, henkilöstön määrään ja työpolkuihin. Tarvitsemme uudenlaista osaamista esimerkiksi kaupan toimialalta ja tavaroiden kuljetuksesta. Tuemme työntekijöidemme kehittymistä koulutuksella, työnkierrolla ja työssä oppimisella. Työturvallisuusvisiomme on ”Yhdessä turvallisesti joka päivä”.