Vuosikertomus 2014

Keskeiset tapahtumat 2014

Posti aloitti verkkoruokakauppa Kauppahalli24:n ostosten kotiinkuljetukset

Pääkaupunkiseudulla toimiva päivittäistavaroiden verkkokauppa Kauppahalli24 ja Posti aloittivat alkuvuonna yhteistyön. Posti toimittaa ostokset kotiin asiakkaan valitsemassa kahden tunnin aikaikkunassa. Helmikuun alusta alkaen Kauppahalli24:n toimitukset on voinut tilata myös Sipooseen. Kaupan kattavassa ja laadukkaassa valikoimassa on perustuotteiden lisäksi muun muassa Kalatukku E. Erikssonin tuoretta kalaa, Reinin lihaa ja paikallisleipomo Emil Halmeen vastaleivottua leipää.

 

Sanna Ahonen kehitysjohtajaksi

KTM Sanna Ahonen nimitettiin tammikuussa Postin kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloitti työt Postissa 1.4.2014. Ahosen vastuulle kuuluvat strateginen suunnittelu, prosessikehitys, tietohallinto ja yritysjärjestelyt. Hän raportoi toimitusjohtaja Heikki Maliselle.

Ahonen siirtyi Postiin Finnairilta, jossa hän toimi kehitysjohtajana. Ennen tätä hän työskenteli Nokia Siemens Networksissä, jossa hän johti muun muassa Strategic Change Projects -yksikköä ja Business Excellence -yksikköä divisioonatasolla. Lisäksi hän on työskennellyt Baswarella Global Consultingin johtajana.

 

Arto Hiltunen jatkoi hallituksen puheenjohtajana ja Mauri Pekkarinen hallintoneuvoston puheenjohtajana

Varsinainen yhtiökokous pidettiin 25.3.2014 Helsingissä. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Mölnlycke Health Caren globaalin toimitusketjun suunnittelusta vastaava johtaja Petri Järvinen, Google Deutschland GmbH:n johtaja Petri Kokko ja valtion omistajaohjauksen johtava erityisasiantuntija Marja Pokela. Hallituksen puheenjohtajana jatkoi Arto Hiltunen.

Uudeksi hallintoneuvoston jäseneksi valittiin kansanedustaja Satu Haapanen (vihr.). Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkoi Mauri Pekkarinen.

 

Itella Posti ja Itella Logistics sulautuivat

Hallitus hyväksyi huhtikuun lopussa suunnitelman Itella Logistics Oy:n sulautumisesta Itella Posti Oy:hyn. Uusi rakenne tuli voimaan 1.1.2015.

Muutos on osa Postin visiota ja strategiaa. Yksinkertaisempi konsernirakenne parantaa asiakaslähtöisyyttä ja tuo operatiivisia ja hallinnollisia säästöjä. Sulautuminen ei koskenut Posti Group Oyj:tä (ent. Itella Oyj), joka säilyi konsernin emoyhtiönä.

 

Logistiikan kaikki toiminnot Suomessa laatu- ja ympäristösertifioitu

Postin logistiikkaliiketoiminnassa laajennettiin huhtikuussa ISO 9001- ja ISO 14001-järjestelmiä. Det Norske Veritasin (DNV) suorittaman auditoinnin lopputuloksena kaikki logistiikan toiminnot Suomessa on nyt laatu- ja ympäristösertifioitu kokonaisuudessaan. Lisäksi työterveys- ja työturvallisuussertifikaatti OHSAS 18001 kattaa yli 20 rahtiterminaalia.

Kevään auditoinnissa olivat mukana kuljetusterminaalit Espoossa, Helsingin Herttoniemessä, Kajaanissa, Kemissä, Oulussa ja Rovaniemellä sekä varastot Espoon Alaniementiellä ja Lahden Makasiinikadulla. Johdon, myynnin ja asiakaspalvelun osuudet auditoitiin Helsingissä, Tuusulassa ja Vantaalla.

 

Postissa 2 000 kesätyöntekijää

Posti tarjosi kesätyöpaikan eri puolella Suomea yhteensä noin 2 000 henkilölle. Iso osa kausityöntekijöistä oli opiskelijoita. Kesäpestien pituudet vaihtelivat muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, eniten töitä oli tarjolla kesä–elokuussa.

Kausityöntekijöistä suurin osa työskenteli postin jakelussa, lajittelussa ja kuljetuksessa. Hakemuksia kesätyöpaikkoihin saapui yhteensä 7 300.

 

Nimi vaihtui Itellasta Postiksi

Itella Oyj kertoi elokuussa vaihtavansa toiminimensä Posti Group Oyj:ksi 1.1.2015 lähtien. Posti palvelee vuoden 2015 alusta lähtien yhdellä palvelubrändillä niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaita. Muutos parantaa entisestään asiakaskokemusta ja selkiyttää yhtiön identiteettiä suomalaisena postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluyrityksenä.

 

Varustelekasta Suomen paras verkkokauppa

Armeijatavaraan erikoistunut Varusteleka voitti syksyllä Suomen paras Verkkokauppa -kisan. Postin ja SBS Discovery Radio Oy:n yhdessä järjestämä kilpailu oli käynnissä koko kesän, ja siihen otti osaa 250 erikokoista ja eri toimialaa edustavaa verkkokauppaa. Kuluttajat saivat äänestää suosikkejaan viidessä kategoriassa: paras ulkoasu, paras valikoima, paras käytettävyys, paras asiakaspalvelu ja parhaat toimitustavat. Varusteleka keräsi eniten ääniä kaikissa kategorioissa. Kaiken kaikkiaan kilpailussa annettiin ääniä yli 13 000.

 

Mediapankki Multiprintille

Posti myi syyskuussa Mediapankki-liiketoiminnan Multiprintille. Mediapankki-liiketoiminnassa työskentelevät henkilöt, asiakkuudet sekä Mediapankin tietojärjestelmä siirtyivät osaksi Multiprintiä. Mediapankki EMMi on markkinajohtaja digitaalisissa aineistonhallintapalveluissa (DAM) Suomessa. Sen asiakaskunta koostuu Suomen merkittävimmistä yhtiöistä päivittäistavarakaupan, median ja teollisuuden alalta sekä julkiselta sektorilta.

Myynnin taustalla on halu keskittyä ydinliiketoimintaan ja panostaa posti- ja logistiikkapalveluita tukevien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen.

 

Tuotekohtainen jakelukokeilu käynnistyi

Posti toteutti syksyllä kolme kuukautta kestäneen tuotekohtaisen jakelukokeilun Vantaan Korsossa, Espoon Kivenlahdessa, Porvoossa, Riihimäellä, Varkaudessa ja Leppävirralla. Kokeilun aikana postilain määrittelemät niin sanotut yleispalvelutuotteet sekä sanomalehdet ja paketit kulkivat viitenä arkipäivänä viikossa, mutta yritysten lähettämiä kirjeitä, mainoksia ja aikakauslehtiä ei jaettu kokeilupaikkakunnilla tiistaisin.

Kokeilun taustalla olivat sähköisen viestinnän lisääntyminen ja voimakkaasti vähenevä postimäärä sekä asiakkaiden muuttuneet tarpeet. Postinsaajille muutos oli hyvin pieni, sillä pääosa jakelupalvelusta pysyi ennallaan. Muutokset koskivat vain kokeilupaikkakuntia eikä kokeilulla ollut vaikutusta Postin muihin palveluihin.

 

OpusCapita osti Norian Groupin

OpusCapita osti norjalaisen taloushallinnon ulkoistuspalveluja tarjoavan Norian Groupin. Norianilla on kahdeksan toimipistettä Norjassa ja 175 työntekijää Norjassa, Ruotsissa ja Liettuassa. Kaupan ansiosta OpusCapita nousi Norjan yhdeksi merkittävimmäksi taloushallinnon ulkoistuspalveluja tarjoavaksi yhtiöksi.

 

Logistiikkapalveluja uudistettiin Skandinaviassa

Posti uudisti logistiikkapalvelujaan Skandinaviassa. Tarjonnassa keskitytään toimintamaiden välisiin maantiekuljetuksiin, joissa Postilla on jo hyvä jalansija ja mahdollisuus kasvattaa markkinaosuuttaan. Tavoitteena on myös kehittää maantiekuljetusten palvelutarjontaa valituilla markkina-alueilla Euroopassa.

Logistiikkapalvelujen tarjonnassa Skandinaviassa keskitytään jatkossa toimintamaiden välisiin maantiekuljetuksiin ja kehitetään maantiekuljetusten palvelutarjontaa valituilla markkina-alueilla Euroopassa. Posti luopui lento- ja merirahtitoiminnasta Skandinaviassa, palveluvarastoista Tanskassa ja ulkoisti Skandinavian sisäisen jakelulogistiikan. Palveluvarastoista Ruotsissa ja Norjassa luovutaan vuoden 2015 aikana.

 

Pääkonttorille Green Office -merkki

Postin pääkonttorille Helsingissä (Postintaival 7) myönnettiin marraskuussa Green Office -merkki. WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu käytännönläheinen ympäristöjärjestelmä, jonka tavoitteena on ekologisen jalanjäljen pienentäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen.

Postin pitkäjänteinen työ ympäristövaikutusten pienentämiseksi jatkuu linjassa Green Office -kriteereiden kanssa. Myös konserniin kuuluvan OpusCapitan pääkonttorilla Espoon Keilarannassa on Green Office -merkki.

 

Joulusesonkiin 3 300 kausiapulaista

Posti varautui joulusesonkiin työllistämällä 3 300 kausiapulaista eri puolilla maata. Eniten lisätyövoimaa tarvittiin joulutervehdysten ja pakettien lajitteluun sekä postinjakeluun. Kausiapulaiset aloittivat työskentelyn pääsääntöisesti joulukuun puoliväliin mennessä. Joulun ruuhkahuippu ajoittui parille joulunalusviikolle, jolloin joulutervehdysten viimeiset lähetyspäivät olivat käsillä ja postin määrä suurimmillaan.