Vuosikertomus 2014

Sponsorointi

Hallitus päättää vuosittain antamistamme lahjoituksista ja sponsorointikohteista. Haluamme antaa taloudellista ja henkistä tukea kohteille, jotka koskettavat monien ihmisten elämää. Yhteistyössä meillä ei ole pelkästään rahoittajan, vaan myös aktiivisen toimijan rooli. Kohteet liittyvät urheiluun, kulttuuriin tai sosiaaliseen kehittymiseen.

Viime vuosina olemme keskittäneet Suomessa sponsorointipanoksemme jalkapalloon. Olemme olleet pitkäjänteisesti mukana jalkapallossa niin huippu- kuin ruohonjuuritasolla. Olemme Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppani. Yhteistyö on alkanut jo vuonna 1994.

Olemme myös tehneet pitkään yhteistyötä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kanssa. Tuemme näin musiikkikulttuuria ja nuorten muusikoiden koulutusta huippuosaajiksi Suomessa ja kansainvälisesti. Yhteistyön avulla opiskelijoille tarjoutuu mahdollisuuksia harjoittaa esiintyvän taiteilijan taitojaan monipuolisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Olemme vieneet vuoden aikana asiakkaitamme Sibelius-Akatemian konsertteihin sekä kehittäneet aktiivisesti erilaisia tapahtumakonsepteja yhteistyössä Sibelius-Akatemian kanssa.

Lahjoitimme jouluna asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden lahjoihin varatut rahat Suomen Punaisen Ristin kotimaan toiminnan tukemiseen. Suomen Punainen Risti muun muassa kouluttaa vapaaehtoisia ystävä- ja ensiaputoimintaan, pitää yllä katastrofivalmiutta ja ylläpitää Nuorten turvataloja.