Vuosikertomus 2014

Hallituksen toimintakertomus

 

Toimintaympäristö 2014

Yleinen taloustilanne jatkui Suomessa heikkona, mikä näkyi sekä posti- että rahtivolyymien laskuna. Logistiikan ja kaupan markkinatilanne on edelleen heikko. Raskaan liikenteen volyymien lasku on jatkunut Suomessa lähes 3 vuotta peräkkäin. Bruttokansantuotteen kasvu lakkasi Venäjällä vuoden 2014 toisesta neljänneksestä alkaen. Venäjän ruplan päätöskurssi oli heikentynyt 31.12.2014 vuodentakaiseen verrattuna 59,6 %. Tämän lisäksi Skandinaviassa vallitsi kova kilpailu. Tilanne näkyi Postissa liikevaihdon laskuna ja liiketuloksen heikentymisenä.

Osoitteellisten kirjelähetysten volyymien lasku oli edellisvuoteen verrattuna -10 % (-6 %). Myös sanoma- ja aikakauslehtien volyymit jatkoivat voimakasta laskua. Sanomalehtiä jaettiin -13 % (-6 %) ja aikakauslehtiä -10 % (-7 %) vähemmän edellisvuoteen verrattuna.

Pakettipalveluiden kasvu hidastui edellisvuoden +4 %:sta +2 %:iin. Pakettimarkkina kuitenkin piristyi ennen joulua. Kaiken kaikkiaan Posti toimitti vuoden aikana 32,6 miljoonaa pakettia, mikä on suurin Postin koskaan toimittama määrä. Pakettien kokonaiskysyntä Suomessa kasvoi noin 3 % B-to-C-verkkokaupan vetämänä.

OpusCapitassa pilvipalveluiden kasvu jatkui voimakkaana. Pilvipalveluiden lisäksi sähköistyminen jatkaa kasvua, mikä luo vahvan pohjan niille varsinaisille liiketoimintahyödyille, joita voidaan saavuttaa taloushallinnossa automaation kautta. OpusCapitan tarjoamien BPaaS-palveluiden (Business Process as a Service) ja SaaS-tuotemyynnin (Software as a Service) ennustetaan kasvavan huomattavasti voimakkaammin kuin perinteisten ohjelmistolisenssien.

Myönnetyt postitoimiluvat mahdollistavat osoitteellisen jakelun kilpailun, mutta kilpailu ei ole vielä vaikuttanut konsernin tulokseen. Valtioneuvosto hyväksyi kolmelle kilpailijalle toimilupaehdot postinjakeluun. Postin näkemyksen mukaan tehdyt toimilupapäätökset 1 päivän jakeluvelvoitteella vähentävät Postin mahdollisuutta tuottaa postilain määrittelemiä yleispalveluita kannattavasti ja täten lisää toiminnan tehostamistarvetta.