Vuosikertomus 2014

Toiminnan tehostamisohjelma

Keväällä 2013 käynnistetyn kaksivuotisen 100 miljoonan euron toiminnan tehostamisohjelman tavoite saavutettiin edellä aikataulua jo vuoden 2014 kolmannen neljänneksen aikana. Ohjelmalle asetettu tavoite ylitettiin, kokonaissäästö oli lähes 140 miljoonaa euroa.

Konsernissa käynnistettiin elokuussa vuosille 2015–2016 uusi toiminnan tehostamisohjelma, jonka tavoitteena on 75 miljoonan euron säästöt. Tavoitteena on muun muassa saavuttaa synergiaetuja tuotannon yhdistämisestä, tehostaa ICT-toimintoa, säästää hankinnoissa sekä yksinkertaistaa tuoteportfoliota. Posti solmi syyskuussa merkittävän yhteistyösopimuksen, jolla Posti keskittää siivous-, kiinteistöhuolto-, kiinteistötekniikan ja jätehuollon palvelut ulkoiselle yhteistyökumppanille.

Posti aloitti tammikuussa 407 henkilön irtisanomiseen johtaneet yhteistoimintaneuvottelut perusjakelussa. Huhtikuussa käydyissä runkokuljetuksen yt-neuvotteluissa irtisanottujen määrä oli 55, ja 26 yhdistelmäajoneuvonkuljettajalle tarjottiin vastaavaa työtä toisella paikkakunnalla.

OpusCapitan taloushallinnon ulkoistuspalveluissa Tampereella huhtikuussa käydyt yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 29 henkilön irtisanomiseen. Elokuussa käynnistetyt lajittelutoimintoja koskevat yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 38 henkilön irtisanomiseen Jyväskylässä ja Seinäjoella. Syyskuussa aloitettiin yhteistoimintaneuvottelut hallinnollisissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä sekä tuotannon suunnittelu- ja esimiestehtävissä. Neuvottelut johtivat 254 henkilön irtisanomiseen.

Skandinaviassa syksyllä käydyt yhteistoimintaneuvottelut johtivat yhteensä 72 henkilön irtisanomiseen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Osa vähennyksistä toteutettiin ulkoistuksilla ja liiketoimintasiirroilla. Henkilöstövähennyksiä oli kaiken kaikkiaan 1 646.