Vuosikertomus 2014

Liiketoiminnan riskit

Riskienhallinnassa keskityttiin vuoden 2014 aikana riskienhallintaprosessin laadun ja kattavuuden kehittämiseen entisestään. Lisäksi keskityttiin vakuutusturvan kattavuuden lisäämiseen ja vakuuttamistoiminnan systematisointiin.

Keskeisimmät strategiset riskit liittyivät postilähetysvolyymien ennakoitua nopeampaan pienentymiseen, talouden taantumaan sekä muihin, markkinoihin ja liiketoimintaympäristöön liittyviin ennakoimattomiin tai ennakoitua suurempiin muutoksiin. Muut strategiset riskit liittyvät Postin kilpailukykyyn sekä viranomaissääntelyyn. Operatiiviset riskit puolestaan liittyvät ennen kaikkea liiketoiminnan tuottavuuteen, ICT-toiminnan uudistamiseen liittyviin riskeihin sekä liiketoiminnan keskeytys- ja muihin häiriöriskeihin.

Myönnetyt postitoimiluvat mahdollistavat osoitteellisen jakelun kilpailun, mutta kilpailu ei ole vielä vaikuttanut konsernin tulokseen. Valtioneuvosto hyväksyi kolmelle kilpailijalle toimilupaehdot postinjakeluun. Postin näkemyksen mukaan tehdyt toimilupapäätökset 1 päivän jakeluvelvoitteella vähentävät Postin mahdollisuutta tuottaa postilain määrittelemiä yleispalveluita kannattavasti ja täten lisää toiminnan tehostamistarvetta.

Strategiset ja operatiiviset riskit

Talouden taantuman pitkittyminen voi vaikuttaa yritysten ja kuluttajien toimintaan ja sitä kautta myös Postin kuljettamien tuotteiden volyymeihin sekä varastopalveluiden kysyntään sekä Suomessa että ulkomailla. Valuuttakurssien ja rahoitusmarkkinoiden turbulenssi ja siihen liittyvät mahdolliset häiriöt voivat aiheuttaa riskiä myös konsernin liiketoiminnalle.

Merkittävänä markkinariskinä nähdään odotettua nopeampi sähköinen korvautuminen postinjakelussa ja tällä alueella tapahtuvat ennakoimattomat muutokset, kuten esimerkiksi kirjeiden, aikakauslehtien ja sanomalehtien volyymien ennakoitua nopeampi lasku. Posti pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintojaan tämän riskin minimoimiseksi.

Kustannusrakenteiden jäykkyys hidastaa tuottavuuden parantamista erityisesti Suomen tuotannollisessa toiminnassa; myös yleispalveluvelvoitteet rajaavat tehostamismahdollisuuksia. Volyymien laskiessa talouden taantuma vaikeuttaa entisestään kannattavuuden ylläpitämistä.

Posti on käynyt lehtitalojen kanssa neuvotteluja jakelusopimusten uusimisesta sanomalehtien varhaisjakelussa, koska varhaisjakelu ei ole ollut kannattavaa nykyisellä tavalla toteutettuna, hinnoiteltuna ja nykyisellä levikkikehityksellä. Neuvottelut päättyivät vuoden aikana seitsemän varhaisjakelusopimuksen osalta tuloksettomina ja johtivat niiden päättymiseen. Kolmannella neljänneksellä solmittiin yksi uusi yhteistyösopimus ja kaksi jatkosopimusta. Muutamien asiakkaiden kanssa on päädytty sopimukseen lisäkuukausista. Kahden lehtitalon kanssa jakelu on siirtynyt yhteistyökumppanille liikkeenluovutussopimuksella. Asiakkaiden mahdolliset päätökset olla jatkamatta sanomalehtien varhaisjakelua Postin kanssa saattavat lyhyellä tähtäimellä aiheuttaa kertaluonteisia kustannuksia, mikäli kapasiteettia ja yleiskustannuksia joudutaan leikkaamaan.

Logistiikassa riskinä nähdään myös kotimaan kuljetukseen sekä lisääntyvään kansainväliseen kilpailuun liittyvät ennakoimattomat muutokset ja sitä kautta volyymien lasku Pohjoismaissa.

Yrityskauppojen hallinnointiin ja ostettujen yhtiöiden sekä liiketoimintojen integraatioon osaksi konsernia liittyy niiden pitkittyessä sekä välittömiä taloudellisia menetyksiä että liiketoiminnan kehitystä rajoittava strateginen riski. Yrityskauppojen onnistunut integraatio pyritään varmistamaan huolellisella seurannalla. Vuonna 2014 Posti jatkoi vuonna 2012 ostetun kappaletavaralogistiikan integrointia logistiikan liiketoimintaan.

Venäjän kansantaloudellinen, yhteiskunnallinen, lainsäädännöllinen ja muu liiketoimintaympäristön kehitys voivat muodostaa Postille strategisen markkinariskin. Venäjään liittyy konsernin kannalta myös merkittäviä taloudellisia riskejä; ruplan kurssin vaihtelu ja heikkeneminen vaikuttavat Venäjälle sijoitetun pääoman arvon muutoksen kautta konsernin omaan pääomaan. Rahoituspolitiikan mukaisesti tytäryhtiöihin tehtyjä oman pääoman ehtoisia sijoituksia ei suojata. Emoyhtiön ruplamääräiset saamiset on suojattu kokonaan ja operatiiviseen transaktioriskiin liittyvää valuuttapositiota on suojattu osittain rahoituspolitiikan mukaisesti. Ruplan korkean korkotason ja ruplamarkkinoiden epälikviyden vuoksi ruplan suojauskustannukset ovat kohonneet merkittävästi ja konserni on toistaiseksi lopettanut operatiivisen transaktioriskin suojaamisen ja harkitsee myös emoyhtiön ruplasaamisiin liittyvien suojausten lopettamista osin tai kokonaan.

Postin panostukset Venäjällä ovat huomattavat ja kasvavat edelleen asteittain vision mukaisesti. Keinoja riskien hallintaan ovat liiketoiminnan kehityksen jatkuva seuraaminen, kriittisten prosessien lisääntyvä valvonta sekä vahva etabloituminen Venäjän markkinoille omien yhtiöiden, oman henkilökunnan ja tehokkaan verkostoitumisen avulla. Maineriskiä pyritään ehkäisemään vahvistamalla sisäistä tarkastusta, erillisellä paikallisella compliance-toiminnalla, jatkuvalla riskitarkastelulla sekä säännöllisellä henkilöstön compliance-koulutuksella.

OpusCapitan kyvykkyyteen kehittää talousprosessien ulkoistusta ja niihin liittyviä prosesseja markkinoiden nopean kasvun vaiheessa on OpusCapitalle strateginen riski. Samaan aikaan on keskeistä huolehtia ulkoistusliiketoiminnan kannattavuudesta. Taloushallinnon ohjelmistot muuttuvat yhä enemmän pilvipalveluiksi. Riskinä on, pystyykö OpusCapita uudistamaan toimintaansa ja palvelutarjontaansa riittävän nopeasti. Fyysisten paperipohjaisten transaktiomäärien laskiessa ja sähköisten transaktiomäärien kasvaessa nopeasti sekä kilpailun kiristyessä on ilmeistä, että transaktioiden keskihinta pienenee liiketoiminnan volyymin kasvua enemmän. Tämä edellyttää kustannustehokkuuden jatkuvaa parantamista.

Operatiivisten vahinko- ja keskeytysriskien hallinnassa keskeisten tuotanto- ja varastokohteiden sekä ICT-infrastruktuurin jatkuvuuden suojaaminen ja kehittäminen on korostetun tärkeää. Lauetessaan tällaiset riskit (esimerkiksi tulipalo) voisivat aiheuttaa Postille merkittäviä asiakas- ja arvonmenetyksiä.

Muista liiketoiminnan häiriöriskeistä merkittävimmät liittyvät tietosuojan, verkkojen ja tuotantoinfrastruktuurin haavoittuvuuteen ja ne ovat luonteeltaan sekä liiketoiminnallisia että imagollisia.

Muut riskit:

Rahoitusriskejä ja niiden hallintaa selvitetään tilinpäätöksen liitetiedoissa.

Työvoimavaltaisella alalla henkilöstön sairauspoissaolojen hyvä hallinta ja työtapaturmien tehokas ja laajapohjainen ehkäiseminen ovat erittäin tärkeitä paitsi henkilöstön hyvinvoinnin ja tuottavuuden, myös konsernin kannattavuuden kannalta. Henkilöstöön liittyvien työturvallisuusriskien hallinnan kehittämiseksi Postilla on käynnissä Suomessa Turvallinen työpaikka -hanke. Hankkeen tavoitteena on puolittaa tapaturmien määrä vuoteen 2018 mennessä.

Postialan historiallisen murroksen johdosta Posti joutuu sopeuttamaan jakelu- ja lajittelukapasiteettiaan ja tehostamaan toimintaansa voimakkaasti tulevien vuosien aikana. Muutokset voivat aiheuttaa häiriöitä postinjakelussa ja prosessien toimivuudessa. Riskiä pyritään minimoimaan aktiivisella yhteistoiminnalla työtekijöiden kanssa, muutosten toteuttamisen hyvällä suunnittelulla, vuoden 2014 alussa käynnistetyllä Uusi polku -ohjelmalla ja ammattitaitoisella viestinnällä.

Vakuutuksilla pyritään kattamaan kaikki ne jäännösriskit, jotka on taloudellisesti tai muista syistä järkevää vakuuttaa. Toiminnan jatkuvuutta, omaisuutta ja vastuita koskevat vakuutukset sekä tietyt henkilöstöä koskevat vakuutukset hoidetaan keskitetysti konsernitasolla. Vastuuriskeihin sisältyvät sekä toiminnasta ja tuotteista aiheutuvat vastuut että johdon vastuut. Omavastuiden mitoituksessa otetaan huomioon konsernin riskinkantokyky.