Vuosikertomus 2014

Hallinto ja tilintarkastajat

Itella Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 25.3.2014 Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2013 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallintoneuvostolle, hallitukselle ja toimitusjohtajalle.

Hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin kahdeksan. Hallituksen jäseninä jatkoivat ekonomi Arto Hiltunen, maajohtaja Jussi Kuutsa, talousjohtaja Päivi Pesola, henkilöstöjohtaja Riitta Savonlahti ja toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Mölnlycke Health Caren globaalin toimitusketjun suunnittelusta vastaava johtaja Petri Järvinen, Google Deutschland GmbH:n johtaja Petri Kokko ja valtion omistajaohjauksen johtava erityisasiantuntija Marja Pokela.

Hallituksen puheenjohtajana jatkoi Arto Hiltunen ja varapuheenjohtajana Päivi Pesola.

Hallintoneuvoston jäsenten lukumäärä on kaksitoista. Hallintoneuvoston jäseninä jatkoivat kansanedustaja Ritva Elomaa (ps), kansanedustaja Lars-Erik Gästgivars (rkp), kansanedustaja Maria Guzenina (sd), opiskelija Sari Moisanen (vas), kansanedustaja Outi Mäkelä (kok), yrittäjä Reijo Ojennus (ps), kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kes.), kansanedustaja Raimo Piirainen (sd), kansanedustaja Tuomo Puumala (kesk), toiminnanjohtaja Teuvo V. Riikonen (kd) ja kansanedustaja Kimmo Sasi (kok). Uutena jäsenenä hallintoneuvostoon valittiin kansanedustaja Satu Haapanen (vihr.).

Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkoi Mauri Pekkarinen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Satu Haapanen.

Varsinainen yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen osingonjaosta. Osinkoa ei jaettu ja tilikauden tulos siirrettiin kertyneiden voittovarojen vähennykseksi.

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö. Päävastuullisena tilintarkastaja toimii KHT Merja Lindh.

Hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkio ja kokouspalkkiot. Hallintoneuvoston jäsenille maksetaan kokouspalkkiot.