Vuosikertomus 2014

CASE: Herkkää keramiikkaa

Keramiikastaan tunnettu Pentik on vuosien varrella kasvanut kansainväliseksi sisustusmyymälöiden ketjuksi. Yritys valmistaa Posion tehtaallaan keramiikkaa, ja lisäksi se tuo maahan ja myy itse suunnittelemaansa ja yhteistyökumppaneiden valmistamaa kodin sisustustavaraa.

Kuljetuksensa Pentik on uskonut Postin hoidettavaksi. Myymälöiden tuotteet kerätään Posion logistiikkakeskuksessa rullakoihin. Suuremmat tilaukset lähtevät osa- ja täyskuormina, jotka kuljetetaan täsmätoimituksina suoraan myymälöihin. Rullakot puolestaan kulkevat Postin Oulun terminaalin kautta.

Pentikin verkkokaupan tilaukset kuluttaja-asiakkaille kulkevat myös Postin kyydissä.

Logistiikkapäällikkö Tuomas Laatikainen Pentikiltä sanoo, että lähes kaikki kotimaan asiakkaat saavutetaan pitkästä etäisyydestä huolimatta vuorokaudessa: kuljetus lähtee Posiolta kello 14 ja lähetys on asiakkaalla perillä seuraavana päivänä kello 14.

- Postin kuljetusverkkoa on jopa sovitettu meidän tarpeidemme mukaan, Laatikainen kertoo.

Pentikillä on Posiolla oma 6 000 neliömetrin varasto. Lisäksi Pentik sopi Postin kanssa vuoden aikana projektivarastoinnista: syksyllä toteutetun kampanjan tavarat olivat valmiina Postin Espoon varastossa, jonne ne tuotiin konteissa Helsingin satamasta. Asiakas tilasi tuotteet suoraan Postilta.

- Ulkoistus tarjoaa meille lisää varastotilaa, omat varastot eivät riittäisi kampanjatuotteiden varastointiin. Asiakkaiden aikataulut ovat tiukat, joten aikaakin säästyy, kun tavara ei tule Posiolta, Laatikainen sanoo.