Vuosikertomus 2014

CASE: OpusCapitalle uusi sopimus Ahlsellin kanssa

Ahlsell solmi keväällä OpusCapitan kanssa viisivuotisen sopimuksen ja siirtyi sen myötä toimittajalaskujensa käsittelyssä toisen sukupolven workflow-järjestelmään OpusCapitan Invoice manager -ratkaisun avulla. Toimeksianto on yksi Pohjoismaiden suurimmista toimittajalaskujen käsittelyssä, sillä vuosivolyymi on yli 1,1 miljoonaa laskua ja käyttäjiä on 3 000.

- Olemme tehneet yhteistyötä Ahlsellin kanssa jo yli kymmenen vuotta. Olemme kasvaneet paikallisesta palvelutoimittajasta kumppaniksi, joka tukee Ahlsellia palveluissa, tuotteissa ja ulkoistamisessa koko Pohjois-Euroopan alueella. Olemme iloisia ja ylpeitä siitä, että Ahlsell on valinnut meidät myös seuraavaan kehitysvaiheeseen, sanoo maajohtaja Per Åberg Ruotsin OpusCapitasta.

Monilla isommilla toimijoilla on sama haaste kuin Ahlsellilla: päivittäminen toisen sukupolven järjestelmään.

- OpusCapita on ollut luotettava kumppani yhteistyömme alusta saakka. On hienoa kun on kumppani, joka on halunnut kehittyä kanssamme samaan tahtiin. Valitsimme OpusCapitan, koska se on vuodesta toiseen pitänyt lupauksensa ja tehnyt lisäksi proaktiivisia aloitteita, jotka ovat myötävaikuttaneet Ahlsellin kehitykseen. Strategiamme mukaan meillä on oltava luotettava yhteistyökumppani, joka ymmärtää tarpeemme ja haluaa itsekin kehittyä edelleen, sanoo toimittajareskontran päällikkö Pär Eriksson Ahlsellilta.

OpusCapita toimittaa Ahlsellille palveluita ja ohjelmistoja sekä asiakas- että toimittajalaskuprosesseihin.